Isäntämaatukisopimus Naton kanssa

Maanantai 13.4.2015 klo 0:50 - VT Arjo Suonperä

Kokoomus ja  rkp puuhasivat 4.9.2014 Englannissa  allekirjoituksen NATO:n ja Suomen väliseen yhteisymmärrysmuistioon(MOU) ja Naton valmisteleman isäntämaatukimuistioon Eduskuntamme ohittaen. Yllättävällä operaatiolla pyrittiin aikaansaamaan pääministeri Stubbin amerikkalaisille lupaama Suomen Nato-jäsenyys, edes tynkämuodossa.  Toisin kuin valtamedialle annetussa vähäisessä tiedotuksessa asiasta on annettu ymmärtää, näissä muistioissa ei todettu, että Naton joukot voisivat tulla Suomeen ja perustaa tänne tukikohtia vain silloin, jos Suomi sitä pyytää.  Nato-joukkoja ei muistioissa kielletty tuomasta tullessaan ydinaseitakaan. Muistioiden osiksi otettiin samat Naton käyttämät ”yleiset sopimusehdot” isäntämaassa toimimisesta, kuin Naton muissakin jäsen- ja liittolaismaissa.

Suomen armeijan komentajan nimissä allekirjoitettuja muistioita luetaan sekä niissä käytetyllä englannin kielellä että suomeksi käännettynä paremminkin niin, että Naton Euroopan joukkojen komentaja päättää, milloin Nato-operaatio tai harjoitus Suomessa alkaa ja loppuu ja Suomen armeija ja viranomaiset ovat tuona aikana tämän Natokenraalin komennossa. Lisäksi muistiot ilman budjettipäätöksiä sitoisivat  Suomen verovaroin maksamaan tänne tuotavien Naton sotajoukkojen terveydenhoitokustannukset, elanto- ja eräät muut ylläpitokustannukset, jotka voisivat harjoitusten pituudesta ja miesmäärästä riippuen nousta miljooniin euroihin operaatiokertaa kohden. Nato-joukoille on asiakirjoilla pyritty antamaan syytesuoja ja vastuuvapaus täällä olonsa ajalta, johon räikeään oikeusjärjestelmästä poikkeamiseen ei yksittäisillä ministereillä ja hallituksella ole ollut toimivaltaa.

Amerikkalaisten sekä venäläisten silmissä kyseisiä muistiopöytäkirjoja pidetään sopimuksina kiinteästä sotilasyhteistyöstä, vaikka niiden salamyhkäinen ja poikkeava syntytapa ja käytetyt sanamuodot viittaavat sopimusta epämääräisempään ja vähemmän sitovampaan yhteisymmärrykseen. Kun niiden teon jälkeen tiivistyvillä harjoitus- ja muilla toimilla pyritään luomaan arkipäiväistyvä käytäntö Naton ja Suomen sotilasyhteistyölle, tätä kokonaisuutta pyrittäneen jatkossa valtamediassa nimittämään Suomen ja Naton sotilasliittosopimukseksi, vaikkei sitä valtiosopimuksena katsottaisi tehdyksikään.

Suomen tulee kiireesti selkeyttää sen kansainvälisen aseman radikaalisti muuttamaan pyrkinyt tämä muistiokokonaisuus isäntämaatukiasiakirjoineen ja todeta, ettei Nato voi päättää, koska se tulee tänne operoimaan tai harjoittelemaan, eikä Nato saa tuoda tänne ydinaseita enempää maalle, ilmaan kuin merellekään. Lisäksi tulee todeta, ettei Suomi ole tuolla tavoin voinut sitoutua maksamaan Natojoukkojen kustannuksia eikä sitoutua antamaan Natojoukoille vastuuvapautta ja syytesuojaa täällä olonsa ajaksi.

Suomen tulee säätää laki, jolla kielletään ydinaseiden tuonti maahamme.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön sisältö on Suomen ja Ruotsin oikeistohallitusten toimesta muuttunut Nato-jäsenyyteen johtavaksi sillaksi, jolla tarkoituksena on viedä pohjoismaat kokonaisuutena Naton jäseniksi. Tästä muutoksesta johtuen Suomen etu ei ole olla mukana sellaisessa yhteistyössä. Suomen tulee aktiivisesti pyrkiä luomaan Natolle vaihtoehtoinen turvallisuuspoliittinen linjansa, jossa sopimuksella tavoitellaan Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän sekä ETYJ:n kesken aseellisen uhan alentamista. Siinä pyrittäisiin myös siihen, etteivät nämä maat salli alueellaan vieraita sotajoukkoja, vaan mitoittavat omat armeijansa riittäviksi täyttämään sopimusvelvoitteet asevelvollisuusarmeijaansa nojautuen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MOU, Isäntämaatukisopimus

Demokratian edellytykset kaupallistettu Suomessa

Maanantai 13.4.2015 - VT Arjo Suonperä


 


Suomen demokratian edellytykset kaupallistettu kuihtumaan.


Suomalainen media arvostelee kärkkäästi muita maita demokratian puutteista. Vähemmän puhutaan siitä, miten heikoissa kantimissa demokraattiset periaatteet Suomessa lopultakin ovat.

Demokratia on enemmistön päätäntävaltaa yhteisistä asioista. Samalla siihen sisältyy usko, että enemmistö osaa tehdä itselleen parhaita päätöksiä esillä olleista vaihtoehdoista.

Mutta jos kaikkia vaihtoehtoja tai niitten sisältöä ei päättäjille ole saatavilla, eivät demokratian edellytykset toteudu, koska silloin päättäjät eivät voi kaikkia vaihtoehtoja edes harkita.  Lähes samaa merkitsevät tilanteet, joissa vaihtoehtoja on paljon, mutta päättäjien tulee ensin osata hakea ne jostain, vaikkapa netistä, (esim. YLE:n ehdokasgalleria), tai vaihtoehtoja on niin paljon, etteivät päättäjät ehdi tai paremminkin viitsi kaikkien vertailua suorittaa tai hakea esiin.

 Vielä pahemmin vaihtoehtojen harkinta kaventuu ja estyy, jos vaihtoehdot tuodaan esille pääosin tai lähes yksinomaan kaupallisesti. Eli jos esimerkiksi vaaleissa puolueella ei ole varoja ostaa kallista televisio- lehti- tai sosiaalisen median mainontaa, eivät puolueen ehdokkaat tällöin ole mukanakaan äänestäjien suorittaessa valintaansa. Demokratian keskeinen edellytys näin puuttuu, kun valinta käytännössä tapahtuu vain osasta ehdokkaita, joilla on ollut rahaa mainostaa itseään. Demokratian keskeinen edellytys on kaupallistamalla ja yksityistämällä tällöin poistettu tai typistetty olemattomiin. Koska ihmiset eivät juurikaan hakeudu tarkastelemaan vaaliehdokkaita harvalukuisilla julkisilla vaalitaulupaikoilla tai vasta äänestyskopissa pienellä präntillä kopin seinässä olevasta yhteislistasta, jossa ovat pelkät nimet ja numerot, eivät nämä  kaikki vaihtoehdot esiintuomaan tarkoitetut viralliset esiintuonnit riitä. Ne eivät palauta demokratian toimivuuden keskeistä edellytystä eli kaikkien ehdokkaitten esittelyä päätöksentekijöitten käyttämissä oikeissa harkintatilanteissa, vaan tämä virallinen esittely jää paremminkin eleeksi ja näennäiseksi touhuiluksi, jota sitäkin vuosi vuodelta kustannussyitten varjolla on supistettu. Vaalitauluihinkin ehdokasesitteitten laittaminen on niin kallista, että kaikilla ehdokkailla ei ole siihenkään varoja.

 
Suomen vaaleissa tapahtuu juuri näin. Isot vallassa olevat puolueet pääsevät televisioon ilmaiseksikin esittelemään tavoitteitaan, mutta pienemmät eivät. Isot voivat verovaroista saamillaan tukirahoilla lisäksi ostaa näistä medioista toimivaa lisänäkyvyyttä, joka iskee katsojan ja lukijan silmille, joka nurkan takaa.

 
Nämä valtapuolueitten televisioväittelyt avautuvat kaikille katsojille suoraan silmille televisiosta parhaaseen katseluaikaan. Katsojan ei tarvitse erikseen etsiä näitten puolueitten tavoitteita. Kun vallassa olevat eduskuntapuolueet vielä jakavat verovaroista puolue- ja vaalitukea vain itselleen, ei eduskunnan ulkopuolisille, ei uusilla eduskuntaan yrittävillä voimilla ole läheskään samoja demokratian edellytyksiä vaaleissa saada vaihtoehtonsa äänestäjien näkyville.

 
Vallassa olijat rahalla, ja osin vielä verorahalla ikään kuin säätiöivät valtansa. Ei ihme, että vallassaolijat voivat ilkkuen jo etukäteen pyrkiä estämään ja vakuuttamaan äänestäjiä, että uusien yrittäjien saamat äänet menisivät kuitenkin hukkaan, ei niitä kannata äänestää, kun niillä ei ole varaa käydä kaupallista isoa vaalikamppailuakaan.

 
Kuka sen sijaan osaa varta vasten internetistä etsiä ja tulostaa juuri pienpuolueen tai eduskunnan ulkopuolisen puolueen ehdokkaan tai tämän tavoitteet ja tehdä saman myös muitten puolueitten osalta vertailua suorittaakseen. Kaikilla ei edes ole tarvittavia välineitä tällaiseen etsimiseen tai taitoa sen tekemiseen.

 
Yksityistäminen ja kaupallistaminen supistaa muillakin tavoin kuin vain vaalikamppailuissa,  merkittävästi demokratian edellytyksiä.  Esimerkkejä tästä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla ovat julkisen vallan tekemät ns. yksityisoikeudelliset sopimukset. Julkisen vallan tekemien sopimusten voimassa ollessa niiden sisällöstä ei saisi demokraattisesti valittu uusi hallituskaan päättää toisin, jos pidetään yksisilmäisesti kiinni periaatteesta, että sopimusten tulee sitoa. Jos sopimus on pitkäaikainen, niin demokratia on siltä osin sivuutettu pitkäksi aikaa. Tekemällä sopimuksia vanha hallinto voi demokratiaa polkien estää demokratiaa toteutumasta.

 Tästä juuri on kyse esimerkiksi Kreikan kohtuuttomien lainaehtojen muuttamisessa. Uusi hallitus on muka sidottu edellisen tekemiin sopimuksiin ja yksityistämisiin, vaikka kansa on nimenomaan halunnut nyt valtaan sellaisen hallituksen, joka ei sellaisia sopimuksia olisi tehnyt.

 Demokraattiset vaalit ovat muuttuneet Suomessa tynkädemokratiaksi, kun demokratian keskeinen edellytys, vaihtoehtojen esilletuonti ennen päätöksentekoa, on yksityistämällä ja kaupallistamalla rajattu todellisuudessa vain harvojen valtapuolueitten käsiin. Pienpuolueet eivät saa tavoitteitaan ja ehdokkaitaan äänestäjien näkyviin. Suomen poliittinen eliitti jatkaa niskoitteluaan eikä halua korjata Euroopan Neuvoston korruption vastaisen toimielimen CRECO:n viime eduskuntavaaliemme yhteydessä antamia moitteita demokratian edellytysten puuttumisesta.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ei demokratiaa ilman sen keskeisiä edellytyksiä

Kokoomus ajaa Suomea Libyan sotaan

Torstai 14.4.2011 - Varatuomari Arjo Suonperä

 

Suomen sotilasosasto päivystää parhaillaan EU:n ns. nopean toiminnan joukoissa. Jos EU päättää käyttää näitä joukkoja sotatoimiin, niin suomalainen sotilasosasto joutuu sotaan ja Suomi siinä siivellä. Näin yksinkertaista se on kokoomuksen Suomessa uuden sodan aloittaminen veronmaksajien ja suomalaisten rasitukseksi ja oikeistopoliitikkojen sotahulluuden tarpeiden tyydyttämiseksi. Harva ulkoministeri on ehtinyt näin lyhyessä ajassa aloittaa peräti kaksi eri sotaa tai mennä niihin mukaan.

Nyt kokoomuksen ja kepun johdolla kokoomuslaisen ulkoministerin riemusta kiljahdellessa on Suomi saatu mukaan niin YK:n kuin EU:nkin päätöksiin, joissa on aloitettu ns. rajoitetut sotatoimet Libyaa vastaan kapinallisten tukemisen varjolla. Ei puutu kuin YK:n muodollinen pyyntö EU:lle joukkojen lähettämiseksi Libyaan sotimaan. Ja pyyntöhän tulee, kun Libya ei olekaan luhistunut massiivisen ilmasodan ja pommistusten alla, vaikka maasta merkittävä osa on jo pommitettu kivikauteen.

Kun ensin sotahullut saavat pienellä joukko-osastolla pään auki sotaan osallistumisessa, tietenkin käyttämällä sotatoimista mielikuvituksellisia peite-ilmaisuja humanitäärisen tuen varmistamisesta jne., on sodankäyntiä tuon alun jälkeen helpompi laajentaa ja pitkittää. Ja veronmaksajat maksavat, maksavat ja maksavat ja porvarihallituksen ministerit ja media hokevat, että nyt leikataan, leikataan ja leikataan suomalaisilta eläkeläisiltä, sairailta, lapsilta, koululaisilta, palkansaajilta ja kaikilta muilta, paitsi ei kapitalisteilta, jotta saadaan budjettivaje umpeen eli sotamenot maksettua.

Samalla kun suurten EU-maitten oikeistojohtajat Libyan sodan käynnistämisellä ja sen laajentamisella osoittavat tukeaan USA:n presidentti Obamalle, joka ei halua itse ainakaan yksin näyttäytyä tälläkin maailmankolkalla uuden siirtomaasodan aloittajana ja kävijänä, kun entisetkään sodat eivät ole onnistuneet tai edes päättyneet, EU-johtajat toisaalta haikailevat ihan omienkin siirtomaitten hankkimisesta, varsinkin sellaisten, joissa on öljyä. Ensin Libya sitten Sudan. Viis siitä, mitä se Suomen kansalle maksaa.

Kommentoi kirjoitusta.

EU:n pankkitukipolitiikka osana Kepu:n ja kokoomuksen taistelua ammattiyhdistysliikettä vastaan.

Sunnuntai 10.4.2011 - Varatuomari Arjo Suonperä

 

 

Asettamalla EU:n pankkitukea saaville jäsenvaltioille tiukkoja ehtoja ovat EU ja sen keskustapuoluelainen rahakomissaari Olli Rehn pääsemässä asemaan, jolla voidaan sanella sitovia määräyksiä kansallisille työmarkkinajärjestöille. Keskeisesti ehtoihin kuuluvat pidättäytyminen palkankorotuksista ja muut huononnukset työehtosopimuksissa ja työlainsäädännössä olevien työehtosääntelyn, kuten irtisanomissuojan, eläkkeitten tms. osalta. Tämän pankkitukijärjestelmän vakiinnutettaviin ehtoihin eli uuteen nyt luotavaan järjestelmään kuuluu tällainen EU:n uusi ja aiemmasta perussopimuksesta ja sen muutoksista ratkaisevasti laajemmalle menevä oikeus, joka on paljon merkittävämpi asia kuin muutamien vuosien tai vuosikymmenten aikana annettavat tukimiljardit jäsenvaltioitten velkojina oleville pankeille.

Vaikka se nyt aluksi kohdistetaan pankkitukea saavien jäsenvaltioitten työmarkkinajärjestöihin eli ennen muuta ammattiyhdistysliikkeeseen kansainvälisenä pakkosovintojärjestelmänä, tarkoitus on laajentaa se koskemaan kaikkia EU:n jäsenvaltioita. Mitenkähän sitten enää voidaan puhua vapaista ammattiyhdistysliikkeistä ja vapaasta työmarkkinatoiminnasta! Suomessakin toteutuisi kepun ja kokoomuksen unelma ammattiyhdistysliikkeen työehtosopimustoiminnan jäädyttämisestä. Ja kylmäkellarin vartijana ja koneenkäyttäjänä pääsisi vielä toimimaan kepun oma mies. Ei ihme, että demarien Heinäluoma älähti Rehnin suunnitelmista, mutta ei kuitenkaan joko huomannut tai uskaltanut tunnustaa Rehnin vision olennaisinta sisältöä.

Kommentoi kirjoitusta.

EU-pankkitukien perimmäinen tarkoitus.

Perjantai 8.4.2011 - Varatuomari Arjo Suonperä

 

 

EU-pankkitukien perimmäinen tarkoitus.

 

EU-pankkitukien politiikan laajentuessa yhä uusiin tuettaviin jäsenmaihin, kuten nyt Portugaliin Kreikan ja Irlannin ja eräiden muitten maitten jälkeen, alkaa paljastua yhä selvemmin, miten pankkitukijärjestelmällä pyritään suuriin rakenteellisiin poliittisen ja työmarkkinajärjestelmän muutoksiin.

Tietenkin kyse on mittavista tulonsiirroista veronmaksajilta keinottelukapitalisteille ja näitten pankkiireille, mutta samalla viime kädessä kahdesta paljon isommasta ja pysyvämmäksi tarkoitetusta muutoksesta:

1. EU:n liittovaltion viemisestä yhä pidemmälle laajentamalla sen päätösvaltaa jäsenmaitten kustannuksella;

2. Niitten jäsenmaitten, joissa ammattiyhdistyksillä on merkittäväävaikutusvaltaa, työmarkkinajärjestelmien muuttamisesta ammattiyhdistysten vaikutusvallan ja vaikutusmahdollisuuksien kaventamiseksi.

Viimeksimainittu tavoite pyritään toteuttamaan ensin EU:n pankkituella avustettavien jäsenmaitten velvoittamisella todella tiukkoihin säästötoimenpiteisiin ja valtion omaisuuden ja toiminnan yksityistämisiin.  Kun avustettavia valtioita on merkittävä määrä, voidaan tätä velvoittavaa säästöjärjestelmää ryhtyä vaatimaan noudatettavaksi kaikkien muittenkin jäsenmaitten osalta niin tasaveroisuuden kuin kriisien ennaltaehkäisyn nimissä. Tässä uudessa EU:n pankkitukien varjolla harjoittamassa sääntelyjärjestelmässä ei ammattiyhdistysten palkka- ja muille vaatimuksille eikä työehtosopimuksille ole enää sijaa, vaan palkkakatot ja muitten työehtojen käyttömahdollisuudet määrittelee joku EU:n rahakomissaari ja EU:n komissio.

Tällaisten tulevaisuuden näkymien valossa joutuu jälleen kerran ihmettelemään, mitä esimerkiksi silloinen SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja muut demarit oikein kuvittelivat ammattiyhdistysliikkeen saavuttavan,kun hän äänestyspäätöksellä ajoi SAK:ssa läpi kannan hyväksyä ja suositella Suomen liittymistä EU:n jäseneksi.

Olihan jo silloin aivan selvää, että isoissa EU-maissa olivat vallankahvassa sellaiset oikeistopuolueet, ettei ollut mitään realismia kuvitella niitten jättävän tulevaisuudessa käyttämättä enemmistöasemaansa EU:ssa kansallisia ammattiyhdistyksiä vastaan. Nyt saadaan niittää niiden virheratkaisujen satoa, kun suomalaisille veronmaksajille lyödään kuin liukuhihnalla maksettaviksi yhä uusia miljardiluokan velkoja.

Jos joku yksityisessä yrityksessä olisi hoitanut vastaavalla tavalla yrityksen asioita, ja saattanut yrityksen vastuuseen suurista ulkopuolisten veloista saamatta siitä yritykselle mitään hyötyä, olisi kenkää tällaiselle päättäjälle tullut niin viimeisen päälle joko omistajien tai konkurssivelkojien toimesta. 

Kun valtion johdossa kokoomuksen ja kepun ministerit ovat tehneet saman, niin heillä ei ole aikomustakaan siirtyä syrjään, vaan viikunanlehdeksi mediassa hoetaan lapsellista väitettä, ettei mitenkään muuten olisi voitu menetellä ja että ainakaan ei voida erota EU:sta tai äänestää edes EU:n lisätakauksia ja muita vastuitten lisäämisiä vastaan, kun silloin väitetty EU:n mallioppilaan asema saisi kolhuja. Vaaleissa kansan on syytä tuomita tällainen harjoitettu EU:n pankkitukipolitiikka ja pyrkimykset sen avulla lyödä ammattiyhdistysliike polvilleen. On korkea aika järjestää kansanäänestys niin EU:n jäsenyyden jatkosta kuin EU:n pankkitukien lopettamisesta. 

Kommentoi kirjoitusta.

Hävettävää siirtomaasotaa Libyassa

Keskiviikko 6.4.2011 - Arjo Suonperä

 

 

 

Varatuomari Arjo Suonperä:

 

                             Hävettävää siirtomaasotaa Libyassa!

 

USA käy täysipainoista sotaa Libyassa aivan kuin ennenkin siirtomaissa on käyty. Samalla presidentti Obama tässäkin samaistuu edeltäjäänsä presidentti Bushiin, joka aloitti samanlaiset sodat Irakissa ja Afganistanissa pommittaen niitä kivikauteen. Kaikissa on kyse amerikkalaisen suurpääoman ryöstöretkistä halvan öljyn ja muiden raaka-aineitten saamiseksi. Viime vaaleissahan Obama jo sai takkiinsa, kun työttömät ja työläiset huomasivat, että mies ihonväristään ja puheistaan huolimatta olikin isojen kapitalistien asialla. Nyt Obama pelkää imagonsa menevän lopullisesti, kun sotaretken edistyessä aletaan laskea siviiliuhrien määrää ja sodan kustannuksia ja ympäristövahinkoja.

Sodan luonne on haluttu häveliäästi piilottaa ihmisiltä Obaman imagon säästämiseksi puhumalla koko median voimalla lentokieltoalueen luomisesta ja valvonnasta ja siviilien suojelemisesta tai jopa humanitäärisestä avusta. Kuitenkaan pommit ja ohjukset eivät erottele, onko siviiliuhri Gaddafin puolella tai tätä vastaan. Mediakampanjalla on kuitenkin eurooppalaisia taas kerran viety kuin pässiä narussa. Se onkin ollut helppoa siitäkin syystä, että useimmissa maissa ovat johdossa oikeistolaiset johtajat, jotka oman uransa pönkittämisen toivossa ovat rähmällään Obaman edessä saadakseen tältä osalleen jonkin suopean lausunnon kiitokseksi. Ranska, Englanti ja Ruotsi ovat tästä esimerkkejä.

USA on vaahteranlehdekseen saanut manipuloitua myös rajallisen YK:n mandaatin, joka kuitenkaan ei käsitä tällaista täysimittaista sotaa.

YK:n mandaattia tarvittiin paremminkin vain siihen, että saatiin sota aloitettua, koska aloituksen jälkeen sodan laajentaminen ja raaistaminen on yleensä helppoa, siihen ei enää YK:a tarvita.

Samalla oikeistolaiset EU-johtajat Ranskan Sarkozyn johdolla ovat luomassa aivan uutta häikäilemätöntä ristiretkeläisten oikeutta kansainväliseen oikeuteen, kun epämääräinen sisällissodan aloittanut kapinallisjoukko voidaan tunnustaa valtiolliseksi toimijaksi, jota lisäksi voidaan asein ja pommein tukea sodankäynnissä.

Vähälle huomiolle on jäänyt, mistä Gaddafia vastaan sisällissodan aloittanut kapinallisjoukko on saanut mittavan aseistuksensa ja asehuoltonsa, joku suurvaltahan ne on sinne toimittanut ja huolehtii ammusten ja muun huollon toimittamisesta. Ei kai ole vaikea arvata suurvallan nimeä. USA:llahan on pitkä surullisenkuuluisa kokemus vallankaappausten aikaansaamisessa mm. Etelä-Amerikassa.

Libyan sota uhkaa tulla EU:lle ja sen jäsenmaitten veronmaksajille kalliiksi. Kun kaikki isot EU-maat ovat sitoutuneet tukemaan Obaman imagon säilymistä Libyan sodassa, on todennäköistä, että mittavan ja todennäköisesti pitkän sodan kustannuksia pyritään vyöryttämään EU:n ja sen jäsenmaitten niskaan, myös sellaisten, jotka eivät ole suoraan sodassa mukana. EU:sta uhkaa tulla siirtomaasotien rahoitusorganisaatio. Siinä on uusi syy Suomelle ja suomalaisille äänestäjille erota EU:n jäsenyydestä. SKP:n kansanedustajaehdokkaat ovatkin jo pidempään vaatineet kansanäänestyksen järjestämistä EU-jäsenyyden uudelleenarvioimiseksi.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vappupuhe Espoossa 2008

Torstai 1.5.2008 klo 14:18 - Arjo Suonperä

Varatuomari Arjo Suonperä:                                          

                                  Espoossa vappuna 2008.              

 

Tänä vuonna on jatkunut 90 vuotta valkoisen porvariston valtaa Suomessa. Vallan porvaristo sai Euroopan verisimmässä sisällis- ja luokkasodassa. Ilman silloisen EU:n eli Saksan sotajoukkojen apua vallansiirto ei olisi punaisilta valkoisille onnistunut.

Suomalainen porvaristo yrittää peitellä ja unohtaa tuon verisen ja epäisänmaallisen vaiheen puhumalla itsenäisyystaistelusta, vaikka siitä ei ollut kyse. Leninin johtama sosialistinen Neuvostoliitto toteutti tuolloin kansojen itsenäisyyspolitiikkaa ja antoi Suomelle itsenäisyyden. Lännen kapitalistimaat sen sijaan eivät olleet valmiita tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä, vaan kehottivat suomalaisia pyytämään sitä Neuvostoliitolta. Jos punaiset olisivat jääneet Suomessa valtaan, ei näillä olisi ollut mitään tarvetta luopua Suomen itsenäisyydestä ja liittyä yhdeksi neuvostotasavallaksi niin kuin porvariston propagandassa nytkin vielä väitetään. Sen sijaan Suomen porvarit myivät Suomen itsenäisyyden myöhemmin liittäessään Suomen EU:iin ja hyväksymällä sen perustuslain, joka kaikessa kävelee suomalaisen lainsäädännön yli.

 EU:n tärkein ja keskeisin tehtävä on turvata kapitalismin etua ja säilymistä. Kapitalistien perusoikeudet on turvattu julistamalla Rooman sopimuksessa vain muutamat, kapitalisteille tärkeät vapaudet EU:n perusoikeuksiksi, jotka kävelevät muitten oikeuksien yli. Näitä ovat tavaroiden, palveluiden, pääomien ja työvoiman vapaa liikkuvuus EU:n alueella.  Kapitalistit saavat näin EU:ssa parempaa oikeutta kuin muut EU:n jäsenvaltioiden asukkaat. Tämä näkyi selkeästi hiljattain työmarkkinoilla, kun EU:n tuomioistuin antoi periaatteelliset päätöksensä kahdessa jutussa eli Vikingin ja Alfa-Lavalin jutuissa, joissa kummassakin järjestäytyneen ay-liikkeen oikeudet, kuten lakko-oikeus ja oikeudet kollektiivisiin sopimuksiin ja vähimmäispalkkaan saivat väistyä kapitalistin vapausoikeuksien tieltä. Vaan ei ole kapitalistienkaan elämä yhtä laakereilla lepäämistä. Kapitalistit ovat susia toisilleenkin. Harva asia maailmassa pysyy paikoillaan. Voiton aleneva suhdeluku kiusaa kaikkia kapitalisteja, paikoilleen pysähtyneisyys tai yllättävät muutokset vievät markkinat toisilta. Kun kapitalisteja tulee liikaa tai niiden ahneus kasvaa liikaa kaksi ongelmaa kärjistyy: mistä saada kaikille kapitalisteille lisää riiston kohteita ja miten pitää massojen tyytymättömyys epäoikeudenmukaiseen tulonjakoon ja kohteluun kurissa. Suomessakin tuottavien riiston kohteiden ehtyminen ja vähälukuisuus on johtanut poliittisten voimasuhteiden muutoksen oloissa yrityksiin jakaa yhteistä omaisuutta eli kuntien ja valtion omaisuutta ja toimintoja kapitalisteille ja samalla vapauttaa verovaroja muutoinkin entistä enemmän kapitalistien ja heidän elinkeinojensa tukemiseen.

Julkisen vallan harjoittamat useimmat toiminnot, välittömästi vallan säilyttämiseen liittyviä, kuten armeijaa, poliisia, oikeuslaitosta ja poliittista päätöksentekojärjestelmää lukuun ottamatta halutaan yksityistää eli antaa kapitalistien voitontavoitteluun tilaaja- tuottajamalliin nojautuen ja kuntauudistuksen varjolla. Julkisen vallan harjoittamat toiminnot ajetaan laajalti alas kilpailemasta kapitalistien kanssa ja julkiselle vallalle jää vain maksajan ja pakottajan rooli.

Poliittinen vastuukin saadaan näin osin hämärrettyä markkinoitten toimijoitten niskaan ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kavennettua olemattomiin.

Kaikki tämä johtaa ja on jo johtanut kansalaisten entisten julkisten palveluiden olennaiseen heikkenemiseen ja kaventumiseen. Jos aiempi julkinen toiminto on ehditty ajaa alas, ei paluuta takaisin ole nopealla aikataululla, joka johtaa helposti monopolihinnoitteluun tai siihen, ettei palvelujen tarjontaa aina ole lainkaan tai että palvelua ei pystytä riittävästi, oikeaan aikaan ja vaadittavan laatuisena tuottamaan. Valitettavana esimerkkinä tästä toimintatavasta on terveyspalvelujen yksityistäminen, jossa hankkeessa MedOne –niminen yritys pyrkii monopoliasemaan koko Suomessa. Kuntauudistuksessa ja tilaaja-tuottajamalliin kuuluvassa kuntien ja valtion omien toimintojen alasajossa ei kyse ole pelkästään uusien markkinoitten siirtämisestä yksityisille kapitalisteille, vaan myös yrityksestä muuttaa tulevaa poliittista kannatusta vähentämällä julkisen vallan palveluksessa olevia usein vasemmistolaisiksi katsottuja äänestäjiä siinä uskossa, että kun työt jatkossa hoidettaisiin yrittäjävetoisesti, niin poliittinen kannatuskin siirtyisi oikeistopuolueille. Toisaalta aikanaan demarit kaiketi kuntauudistuksen hyväksyessään laskeskelivat, että jo pelkkä kuntien lukumäärän pienentäminen poistaa osan keskustapuolueen kunnallisvirkamiehiin perustunutta tukiverkostoa ja poliittisten toimijoitten joukkoa. Näissä uudistuksissa on vähemmälle huomiolle toistaiseksi jäänyt se, että monen nyt yksityistettävän toiminnon osalta on kyse julkisen vallan lakimääräisestä velvoitteesta huolehtia kyseisestä toiminnosta. Tilaaja-tuottajamalliin siirtyminen merkitsee itse asiassa sitä, että lakimääräisen palvelujen saannista huolehtiminen yritetään siirtää  pois huolehtimiseen velvoitetuilta virkamiehiltä ja poliittisilta päättäjiltä. Annetaan ymmärtää, että tästä huolehtimisvelvollisuudesta pystytään selviytymään pelkällä maksajan roolilla ja tilaussopimuksen mahdollisilla sopimussakkomääräyksillä.

Tällöin kuitenkin unohdetaan, että lakimääräinen velvoite esimerkiksi kunnan johdolle ja johtaville virkamiehille jonkin palvelun tuottamiseksi kuntalaisille, ei poistu sillä, että palveluja tilataan yksityiseltä ja tämän laiminlyötyä tilaussopimuksen mukaisen toimitusvelvoitteensa, langetetaan rahamääräinen sopimussakko yrittäjälle. Tilaajan tulee näet lakimääräisen velvoitteensa täyttämiseksi huolehtia myös siitä, että tilaussopimuksen täyttämättä jättämisen varalle on olemassa sitä ajoissa korvaava varatoimittaja, koska pelkkä sopimussakkohan ei tuo kuntalaisille näiden tarvitsemia palveluja. Mikäli varasuunnitelmaa ei ole tai se ei toimi, on lähtökohtaisesti kyse rangaistavasta tilaajavirkamiehen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vahingonkorvausvastuun virkamiehelle ja kunnalle aiheuttavasta laiminlyönnistä. Tähän puoleen kuntalaisten tulee jatkossa kiinnittää huomiota. 

Samalla tällainen varajärjestelmästä huolehtimisvelvoite osoittaa, että yksityistäminen tulee siitäkin syystä useimmiten todellisuudessa kalliimmaksi kuin kunnan oma tuotanto.Suomelle epäedullinen EU-jäsenyys jatkuvasti vie maasta pois työpaikkoja ja kotimaista tuotantoa, jota eivät korvaa ulkomaiset tänne tulevat yrittäjät ja saalistajat. Samaan aikaan julkisen vallan oma tuotanto- ja palvelutoiminta ajetaan alas ja siinä yhteydessä lisätään varsinkin naisvaltaisten alojen työttömyyttä.

Kun alas ajettuja toimintoja pyritään korvaamaan tilaaja-tuottajamallilla yksityisyrittäjien avulla, se johtaa myös pyrkimyksiin jakaa aiempaa enemmän suoraa tukea verovaroista yksityisyrittäjätoiminnoille, jotta korvaavaa tarjontaa saataisiin ylläpidettyä, kun julkisen vallan oma tuotanto- ja palvelu puuttuu. Nythän työttömien työllistämisrahat on siirretty pääosin tällaiseksi tueksi yrittäjille.

Yksityisyrittäjien käsissä entiset julkiset palvelut ja tuotantotoiminnot supistuvat helposti koskemaan vain helppoja ja tuottavia toimintoja ja vaikeat, vähemmän tuottavat ja isompia investointeja vaativat kuin myös kehitystyö jäävät pois, kun niitä ei kukaan yrittäjä tarjoa eikä julkisen vallan omaa toimintoa enää ole. Tilaaja-tuottajamalli johtaa myös julkisen vallan instituutioiden nauttiman luottamuksen menetykseen, kun instituutiot, joille jää vain verottajan ja tilaajan rooli, eivät pysty takaamaan tarvittavia palveluksia. Kansainvälisen kapitalismin johtavalla valtiolla USA:lla menee päivä päivältä yhä huonommin. Vuosikausia jatkuneet sotavarustelusta johtuneet alijäämäiset valtion budjetit, Afganistanin ja Irakin sotaseikkailujen epäonnistuminen ja pitkittyminen, ongelmat Etelä-Amerikan poliittisesta vasemmistolaistumisesta johtuen ja omat sisäiset taloudelliset ja työllisyyden vaikeudet ovat jo pitkään johtaneet siihen, että USA kiihkeästi etsii rinnalleen maksajia, poliittisia vastuunkantajia ja pyssynruokaa omiin sotaorganisaatioihinsa, kuten NATO:on.

Amerikkalaisten lobbareitten vaatimuksista suomalaiset oikeistopuolueet kiltisti jatkavat mediassa laajaa vaatimusliikettä Suomen liittämiseksi Nato:n jäsenyyteen kantamaan näitä kolmea roolia, vaikka Suomelle ja suomalaisille ei itselleen ole mitään etua jäsenyydestä. Nato on edelleen hyökkäysorganisaatio ja suomalainen kadunmies ihmetteleekin, minne Suomi aikoisi hyökätä ja miksi. Nato ei myöskään pysty antamaan toimivia turvatakeita Suomelle, koska sen varsinaiset sotavoimat eli amerikkalaiset ovat sidottuja pitkittyneisiin sotaoperaatioihinsa muualla.

Nato-suunnitelmien torjuminen on edelleen mitä suurimmassa määrin suomalaisten etu, ei vähiten suomalaisen veronmaksajan etu. Ideologisista syistä ja kansainvälisen sinisilmäisyyden vuoksi suomalaiset oikeistopuolueet ovat romuttamassa niin suomalaista hyvinvointivaltiota ja palveluyhdyskuntaa, demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia yhteiskunnassa, työelämässä saavutetut palkansaajien oikeudet, alentamassa kansalaisten enemmistön elintasoa ja järkyttämässä maan ulkoista turvallisuutta Nato-kytkennöillä ja sapelinkalistelupolitiikalla.

Tulevat kunnallisvaalit tarjoavat mahdollisuuksia tuoda ihmisille näkyviin kommunistien periaatteellista vasemmistolaista vaihtoehtoa, jota puolueen kunnallispoliittinen laaja ohjelma kuvaa. Eduskuntapuolueet pystyvät todennäköisesti kustantamaan vaalitaistelunsa pääosan verovaroista saamillaan avustuksilla. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät tällaista tukea saa, joka kuvastaa valtapuolueitten epädemokraattisuutta ja diktatuurin elkeitä, joilla pyritään estämään opposition ääntä kuulumasta.

 Opposition toimintaa ja vaikutusvallan kasvua nykyiset eduskuntapuolueet hallituksen johdolla pyrkivät estämään eduskuntavaalien vaalijärjestelmäuudistuksella vaatimalla korkeaa 3,5 %:n äänikynnystä. Ulkomaisia vastaavia vaalijärjestelmäkikkailuja suomalainen valtamedia kyllä saattaa arvostella, mutta kun samaa tapahtuu Suomessa hallituksen toimesta, ei valtamediasta löydykään kunnollisen demokratian kannattajia.

 Vaalien aikaan äänestäjät ovat tavanomaista kiinnostuneempia poliittisesta keskustelusta ja keskustelu vaatii myös todellista opposition ääntä. Siihen ei mikään byrokraattinen kaksipuoluejärjestelmä riitä. Hauskaa ja iloista vappua! Tulevissa syksyn kunnallisvaaleissa äänet kommunisteille tunnuksella Kunta toimintakuntoon! Vaaditaan vastinetta veroille, maksuille ja kunnan jäsenyydelle! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vappu, kunnallisvaalit, itsenäisyystaistelu

Eläkepommilla tuetaan miljoonavoittoja.

Keskiviikko 14.3.2007 klo 23:24 - Varatuomari Arjo Suonperä

 

Työeläkkeen saajista yli puolet saa alle 800 euron kuukausittaista bruttoeläkettä, eikä vähäinen kansaneläkkeestä tuleva lisä juuri riitä nostamaan tätä eläkeläisten valtaosaa tulojen virallisen köyhyysrajan yläpuolelle. Alle 2000 bruttoeläkettä kuukaudessa saa 94 % eläkeläisistä. Työeläkkeen ylittäessä 1075 euroa kuukaudessa ei kansaneläkettä saa lainkaan. Muissa pohjoismaissa kansaneläke on kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa.

Eläkkeitten indeksisidonnaisuuden huonous eli taitetun indeksin heikkous syö eläkkeitten arvoa suhteessa ansiotulojen kehitykseen ja eläkkeitten arvon säilymiseen 1 %:n vuosivauhdilla. On arvioitu, että 75 %:lla eläkeläisistä on vaara pudota elinaikanaan köyhyysloukkuun. Eläkepommissa on kyse eläkeläisten köyhtymisestä ja vajoamisesta toimeentulotuen varaan, ei sen sijaan siitä, etteikö Suomessa olisi varaa nostaa eläkkeet asialliselle tasolle.

Eläkkeensaajien köyhtyminen toisaalta kasvattaa eläkeyhtiöitten ja niiden omistajien voittoja ja työeläkkeiden osalta työnantajien voittoja, koska eläkemaksuja voidaan pitää pienempinä.

Kansaneläkkeen pienuus taas tukee tulonjaossa veronmaksajia eli ansiotyössä olevia ja pääomatulojen saajia. Kun pääomatuloista ei peritä kunnallisveroa ja valtionverotuksessakin niistä maksetaan tasaveroa, joka on keskimäärin pienempää kuin työtulojen verotus, valtion menojen pienentäminen eläkkeissä pihistämällä samalla pienentää osaltaan paineita laajentaa ja koventaa pääomatulojen verotusta.

SKP on esittänyt aivan toisenlaista linjaa eläkepolitiikkaan. Eläkkeitten taitettu indeksi tulisi poistaa ja säätää tilalle oikea kunnon indeksisuoja, välittömästi tulisi kansaneläkkeisiin  tehdä kuukaudessa 50 euron tasokorotus ja lisäksi säätää myös eläkeläisiä koskeva yleinen 800 euron/kk nettona perusturva, jonka eläkeläinen saisi jos hänen tulonsa eivät muutoin siihen määrään yltäisi.Eläkkeitten verotus tulee keventää vähintään vastaavansuuruisen palkkaverotuksen tasolle.

Nykyiset eduskuntapuolueet ovat eläkeläisten asioissa uskottavuutensa menettäneet huonontamalla eläkkeitä vuosien varrella nykyiselle köyhyysrajan alittavalle tasolle. Sen vuoksi eläkeläisten ei kannata luottaa niiden puolueitten eläkepuheisiin. 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläkepommi, taitettu indeksi, tulonjako

Uhrin asema kuin kivikaudelta!

Maanantai 12.3.2007 klo 21:46 - Varatuomari Arjo Suonperä

Suomen vahingonkorvausjärjestelmä on vahingonkärsijän eli uhrin kannalta jäänyt kehityksestä pahasti jälkeen, suorastaan kivikautiselle tasolle. Voidaan jossain määrin kysyä, suojataanko korvausoikeudessamme enemmän vahingon aiheuttajaa, kuin uhria.

Kaikella on syynsä, myös tällä jälkeenjääneisyydellä. Suuri osa vahingonkorvauksien maksuista tulee tavalla tai toisella yksityisenä liiketoimena hoidetulta vakuutuslaitokselta. Vakuutuslaitoksien liiketoiminta on luonnollisesti kannattavampaa, jos vakuutuksien perusteella maksettavat korvaukset pysyvät matalalla tasolla tai korvattavien vahinkolajien määrää rajoitetaan. Vakuutuslaitokset ovat Suomessa onnistuneet erikoisen hyvin lobbaamaan lainsäätäjät ja lakien valmistelijat niin, että suomalainen korvausjärjestelmä on suurelta osin jäänyt pysähtyneisyyden tilaan ja korvaukset pieniksi tai niitä ei tunnusteta uhrien kaikkien vahinkojen osalta lainkaan. Liikennevahinkolautakunta, joka on miehitetty vakuutuslaitosten edustajilla, on vuosikymmenet saanut suvereenisti suosituksillaan polkea uhrien korvauksia matalalle tasolle ja muutoinkin antaa tulkintoja korvauksista.

Tällainen asetelma nakertaa oikeusvaltioajatuksen uskottavuutta. Vahingonkorvausjärjestelmä tulisikin mitä pikimmin uudistaa uhria huomioivampaan suuntaan nostamalla korvaustasoja ja toteuttamalla paremmin periaatetta, että kaikki vahingot, olivat ne taloudellisia tai henkisiä, tulee korvata.Uhrin kannalta todistustaakkasäännöt, joiden mukaan uhrin on osoitettava paitsi syy-yhteys myös vahingon määrä, ovat käytännössä tehokkaasti estäneet uhria saamasta asiallista korvausta vahingoista. Niitä tulisi sen vuoksi korjata uhria suosivampaan suuntaan. Myös välillisten vahinkojen korvaaminen kaipaa uudistamista, koska merkittävässä osassa vahinkotapahtumia on vaikea osoittaa vahingon välittömyys vahinkotekoon. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uhrin asema, vahingonkorvaus, henkilövahinko, välillinen vahinko

TUPO vai ei syksyllä 2007

Maanantai 12.3.2007 klo 9:58 - Varatuomari Arjo Suonperä

Tupo vai ei syksyllä 2007

Hallituspuolueet sdp ja kepu saivat yhdessä työnantajien kanssa siirrettyä tuposopimuksen päättymisajankohdan yli vaalien ensi syksyyn. Kokoomukselle, kepulle ja sdp:lle olisi ollut kauhistus, jos eduskuntavaalikamppailua olisi käyty yhtäaikaa uuden tupokierroksen neuvottelujen kanssa. Silloin äänestäjille olisi tuoreeltaan käynyt ilmi, millaista palkkapolitiikkaa kukin puolue todellisuudessa ajaa.

Uuden työmarkkinakierroksen alkaessa vasta tulevana keväänä voi kokoomuskin nyt hersytellä tasa-arvotupovaatimuksella ja vaalikentillä julistaa kaiken työn tärkeyttä, kun ei tarvitse sanoa, kuinka mitättömän pieniä palkankorotuksia tulevalla työmarkkinakierroksella kokoomus yhdessä työnantajien kanssa ajaa kepun säestyksellä ja hallituskipeitten sdp:n ja vasemmistoliiton vikistessä.

Viime tuposopimus oli historiallinen, koska siinä sovittiin, ettei palkankorotuksia tehdä reilusti yli vuoden pituisena jaksona. Syystäkin EK:n johtajilla on ollut hymy herkässä, kun vastapuolen neuvottelijat olivat niin höveleitä.

Oikeitten kapitalistien voitot, jaetut osingot ja optiot ovat kuluneella sopimuskaudella olleet mittavia ja työpaikkakato teollisuudesta ulkomaille huomattavaa. Kulumassa oleva tupo-kierros on jatkanut sitä linjaa, joka on siirtänyt pääomatulojen osuuden voimakkaaseen kasvuun palkkatulojen kustannuksella, kun puhutaan työn tuottavuuden kasvun tuomasta lisäjakovarasta eli vanhasta tulopoliittisesta palkankorotusten mittarista. Siinäkin mielessä tulopolitiikka on palkansaajien kannalta selvästi epäonnistunut.

Palkansaajien tulojen pitkäaikainen alamäki ja pitkä kausi ilman mitään korotuksia vaativat, että palkkoja tulee vuositasolla korottaa entisen 2 %:n linjan asemesta vähintään 7 %, eikä luku johdu sopimusvuoden viimeisestä numerosta. Paineet liittokohtaisiin sopimuksiin ovat tällä kierroksella selvästi voimakkaat.

Laatutavoitteiden osalta ei voida tyytyä entiseen tapaan kosmetiikkaan ja sananhelinään, kuten nykyisessä ja edeltäneissä tupoissa eli muutosturvasta puhumiseen tai asioitten siirtelyyn työryhmästä toiseen.

Pätkätöitten rajoittamiselle tulisi todella tehdä jotain olennaista. On kuitenkin vaikea keksiä pykäliä, kun entisiäkään ei kummallakaan taholla ole haluttu tosissaan valvoa. Työsopimuslakiuudistuksessa aikaansaadun osa-aikaistamisen helpottamisen kumoaminen olisi toki jotain, mutta ei sinänsä ratkaisu pätkätyöllistämiseen. Kunnon keino pätkätyöllistämistä vastaan on tietenkin se, että valtio ja kunnat poliittisten päättäjiensä määräyksellä käsketään lopettamaan pätkätöillä keinottelu ja sen lisäksi valtio ja kunnat ryhtyvät joukkomitassa perustamaan uusia oikeita kokoaikaisia työpaikkoja ja luomaan niitä tarjoavaa tuotantoa ja palveluita tempputyöllistämisen asemesta tai edes sen rinnalle. Asiattomasta pätkätöitten käyttämisestä voitaisiin myös ryhtyä perimään valtiolle erityistä pätkätyömaksua hyvitykseksi niistä menoista, joita pätkätyöllistäminen yhteiskunnalle aiheuttaa.

Työnantajat ovat jo aloitelleet palkankorotusten vastustamiskam-panjaansa puhumalla, että seuraavan ratkaisu on työllisyystupo. Resepti on vanha ja koeteltu; koko media valjastetaan huutamaan, kuinka suuret palkankorotukset  aiheuttavat työttömyyttä ja työpaikkojen siirtymistä ulkomaille halpatyövoiman maihin, joita riittää. Tällainen perustelu ei ole uskottavaa. Halpatyövoiman maissa palkkataso on niin paljon alhaisempi kuin Suomessa, että vain sen perässä juoksijoitten kannalta on samantekevää, korotetaanko Suomessa palkkoja 10 % vai ei. Työnantajilla ei toisaalta muutoinkaan ole mitään lakimääräistä velvollisuutta yrittää tai investoida Suomessa tai työllistää suomalaisia, joten palkankorotusten pienuus ei takaa työpaikkojen säilymistä tai lisääntymistä.

Valtio ja kunnat ovat Suomessa välittömästi ja maksamiensa valtionaputyyppisten tukien kautta välillisesti vielä merkittävämmin maan suurin työnantaja. Omituista on kuitenkin, että työnantajaorganisaatioissa valtio  on luovuttanut tahtipuikon lähes täysin yksityissektorin kapitalistipampuille. Kun nyt teolliset työpaikat kutistuvat lyhyessä ajassa noin puoleen, eikä palvelusektorillekaan synny vastaavaa määrää korvaavia työpaikkoja, varsinkin kun palvelusektorin työt ovat suurelta osin pätkä- tai osa-aikaisia, pitäisi työnantajapolitiikan johdon siirtyä selkeästi valtiotyönantajan käsiin ja sitä myötä poliittisten puolueitten asiaksi, jolloin työnantajien yhteiskuntavastuuta kenties pystyttäisiin vihdoin saamaan aikaan.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TUPO, palkankorotus, liittokohtainen, tupon laatutavoitteet, valtiotyönantajan roolin kasvu