EU ja Venäjä

 

VT Arjo Suonperä

Keskustelupuheenvuoro Matinkylän Pirtillä 23.4.2013

 133.jpg

Suomi ja Eu:n olemus

Suomen perustuslain 1 luvun 1 §:n 2 momentin viimeisen lauseen mukaan Suomi on Euroopan unionin jäsen.

Perustuslakikirjauksen vuoksi EU:n päätöksiä voidaan pitkälle saattaa voimaan Suomessa noudattamatta vaikeutettua eli

perustuslain säätämisjärjestystä. Juridisesti eroaminenkin on lainvastaista, ellei ensin muuteta perustuslakia.  Suomen virkamiehiä,

tosin ei kansanedustajia, sitovat virkarikoslainsäädännön määrittämien rangaistusten uhalla EU:n toimivaltansa puitteissa tekemät

päätökset, ellei tulkinnanvaraa jostain toisesta säännöksestä löydy. Perustuslain kirjaus on tarkoitettu pitämään suomalaiset

virkamiehet nöyrinä ja kuuliaisina EU:lle.

Näin Suomen itsenäisyys on kovin rajoitettua, vaikka EU ei olekaan valtio, vaan vain kansainvälisin sopimuksin perustettu yhteisö.

Suomi perustuslakinsakin perusteella on velvollinen lähtökohtaisesti noudattamaan EU:n toimivaltansa rajoissa tekemiä päätöksiä,

ellei jostain perustuslain tasoisesta säännöksestä tai sen nojalla annetusta säännöksestä muuta johdu tai edes tulkinnanvaraista t

oimintavapautta löydy. Perustuslakikirjauksensa vuoksi Suomi ei kovin nopeasti pääse eroamaan EU:sta.

EU on perustettu edistämään Saksan ja eräiden muitten Euroopan maiden suurpääomanomistajien kauppapolitiikkaa ja

halpaa työvoiman käyttöä, torjumaan ammattiyhdistysten vaikutusvaltaa ja estämään kansallisvaltioita puuttumasta verotuksella,

tulleilla tai muilla määräyksillä isojen kapitalistien hankkeisiin, ylittivät ne rajat tai ei.

Näihin perimmäisiin ja viime kädessä edelleenkin määrääviin tavoitteisiin on  enemmän tai vähemmän merkittävästi kytkeytynyt

Saksan ja Ranskan poliittisten johtajien valtapyrkimykset niin sisäpolitiikassa kuin erityisesti ulkopolitiikassa, joka jälkimmäinen

on yhä enemmän alkanut muistuttaa vanhaa siirtomaapolitiikkaa uudelleen sovitettuna, vaikka siirtomaat ovat nyt pääosin

sijainneet Euroopassa. EU:n keräämät rahat ja etuudet on jaettu Saksan teollisuuden ja Ranskan maanviljelijöitten tukemiseen,

halpaa työvoimaa ja raaka-aineita unohtamatta. Suuryrittäjät toisaalta käytännön politiikan harjoittamiseen ovat tarvinneet ja

tarvitsevat poliittisia johtajia ja se antaa näille jossain määrin mahdollisuuksia omiin poliittisiin peleihinsä, jos ne eivät

vaaranna isojen yrittäjien taloudellisia etuja.

Toisaalta EU on eurooppalaisille isoille ja pienemmillekin kapitalisteille ollut ja on vain yksi poliittinen työkalu muitten joukossa

eikä se ole suinkaan merkinnyt, että nämä olisivat tyytyneet harjoittamaan tuotannollista ja väestön työllistävää toimintaansa

vain EU:n alueella. Päinvastoin työllistävää tuotantoa on suurissa määrin siirretty EU:n ulkopuolelle, missä on ollut saavutettavissa

suurempia voittoja.

Lisäksi työnantajakapitalistit ovat kiihtyvällä vauhdilla siirtäneet sijoituksiaan pois tuotannollisesta tai palveluja tuottavasta

toiminnasta arvopaperi- ja virtuaalirahabisnekseen.

Nämä kehityssuunnat ovat johtaneet EU:n alueella suureen työttömyyteen ja erilaisiin kriiseihin. EU ei ole pyrkinyt kehittämään

väestönsä hyvinvointia, kunnollisen työn saantia eikä sosiaalista tai taloudellista turvallisuutta ja päätöksenteon demokratiavajekin

on ollut ilmeinen.

Venäjä

Neuvostoliiton hajottua on Venäjästä tullut kapitalismin nimiin vannova entinen suurvalta, jonka poliittinen johto on ollut

sikäläisten isojen kapitalistien käskyläinen, joka on joutunut taiteilemaan suurten sisäisten ongelmien ja entisen suurvalta-aseman

haikailun merkeissä. Vaikka ideologia nyttemmin yhdistää Venäjän ja EU:n johdon ja taloudelliset päättäjät se ei kuitenkaan ole

tarkoittanut seesteistä yhteistyötä ja voimien yhdistämistä, vaan kovaa kilpailua lähes kaikessa ja entisen vastakkainasettelun

jatkumista erilaisin sanankääntein. EU:lle Venäjä on edelleen poliittinen, sotilaallinen ja erityisesti taloudellinen vastustaja,

jonka nousua yritetään kaikin tavoin vastustaa ja päästä hyväksikäyttämään sen markkinoita ja raaka-aine- ym. resursseja.

Suomen kannalta tällainen jatkuvan vastakkainasettelun ja kilpailun tilanne on huono, eikä Suomen poliittinen johto ole

Venäjän heikkouden aikana onnistunut toimimaan kovin hyvin minään välittäjänä tai Suomelle kaupallisten erityisetujen

aikaansaajana. Suomi ei ole ymmärtänyt myöskään riittävästi sitä, ettei EU:n suurille yrittäjille suinkaan ole EU:n yhteinen

esiintyminen ja etu kaikki kaikessa, vaan ne ovat olleet koko ajan valmiita käyttämään Suomen EU-jäsenyyttä Suomen käsien

kauppapoliittiseen sitomiseen erilaisten vientikieltojen tms. avulla siten, että erinäisten alojen kaupankäynti- ja

vientimahdollisuudet ovat ratkaisevasti heikentyneet ja avanneet Venäjän markkinoita näille muitten EU-maitten,

erityisesti Saksan, vastaaville tai korvaaville viejille.

Suomen omat edut

Suomen omat taloudelliset edut näyttävät tämän tästä kärsivän kahden kapitalistisen yhteenliittymän vastakkainasettelusta

ja siitä, että Suomi on toisen eli EU:n jäsen ja sen vuoksi velvollinen noudattamaan EU:n linjaa. Miten Suomi voi siis ajaa omaa

etuaan kaupankäynnissä, kulttuurivaihdossa tms. Venäjän kanssa, jos EU:n linja on juridisena joko todellisena tai kuviteltuna

esteenä? Onko Suomen roolina oleva eräänlaisena EU:n politiikan nyrkkinä Venäjän suuntaan, kun EU käy kauppa- ja muuta

hiljaista sotaansa Venäjää vastaan?  Mitä Suomelle seuraa, jos se ei oman etunsa vuoksi noudata EU:n linjauksia?

Tuskinpa tottelemattomuudesta seuraa poliittisen kovistelun ja painostuksen lisäksi useinkaan mitään muuta.

EU on kuitenkin vielä niin heikko ja sen normisto niin tulkinnanvaraista, että Suomi voisi nykyistä paljon pidemmälle

päästä aivan tulkitsemalla EU:n säännöstöjä ja niiden poikkeuslausekkeita itselleen edullisemmalla tavalla. EU ei halua erottaa

Suomea jäsenyydestään tai euron piiristä. Suomelle voidaan joissakin tapauksissa tuomita EU:n omassa tuomioistuimessa

sakkoja niskuroinnista, joka tietenkin rasittaisi Suomen taloutta ja lisäisi paineita kansalaisten keskuudessa EU:sta eroamiseksi.

Kun Suomen perinteinen vientiteollisuus on hiipunut, ei EU enää ole Suomen suurille työnantajillekaan enää taloudellisessa

mielessä yhtä tärkeä kuin joskus ennen.

Suomelle on tärkeää EU-jäsenyydestään huolimatta luoda ja ylläpitää nykyistä paremmat ystävyys-, kauppa- ja kulttuurisuhteet

Venäjän kanssa. Suomen edun nimissä on voitava poiketa EU:n linjauksista ja ylipäätän rohjeta harkita muitakin vaihtoehtoja

kuin EU, jos sen jäsenyys ei enää vastaa Suomen etuja.