img_0518.jpg0032.jpgEU:n väitetyt "saavutukset".

 3.5.2010

EU:n kannattajilla on koko järjestön toiminta-ajan ollut vaikeuksia nimetä

EU:n saavutuksia. EU:n suurin saavutus on ollut sisämarkkinoiden luominen,

jolla alueella  suurten yritysten yhteiskuntavastuu on pääosin poistettu ja samoin

tullit ja evätty jäsenvaltioilta pääomasiirtojen verottaminen sisämarkkinoilla ja ylipäätään

kielletty jäsenvaltioita maksujen, verojen tai määräysten tahi lakien nojalla millään

tavoin  puuttumasta

ns. kilpailuvapauteen, pääomien, tuotteitten, palveluiden tai työvoiman liikkumiseen

sisämarkkinoilla eli EU:n alueella. Näitä saavutuksia ei kuitenkaan ole ollut viisasta

sellaisina ihmisille mainostaa, koska ne ovat saavutuksia vain harvojen suuryritysten

ja suurpääoman kannalta, ja pääosin puolestaan menetyksiä jäsenvaltioitten ihmisten

kannalta.

 

Välittömästi ihmisten kannalta on sen sijaan vaikeaa löytää positiivisia saavutuksia.

Hinnat eivät ole alentuneet EU-jäsenyyden myötä Suomessakaan, päinvastoin

euroon siirtymisen yhteydessä useimmat yrittäjät nostivat hintojaan ylimääräisesti,

kun uuden rahayksikön edessä oleva pienempi luku sopivasti hämäsi kuluttajaa.

Mitään hintoja alentavaa kilpailua ei siis voida sanoa syntyneen. Kauppias on vain niin sanotusti

hoitanut homman lisäämällä voittoaan. Mutta markkinoitten hyväksi ja nimiinhän EU on aina vannonutkin.

Suomeen tuotavien maataloustuotteiden hinta ei suomalaiselle muodostu pelkästään

kaupan perimästä myyntihinnasta, vaan lisäksi suomalainen maksaa EU-veroa siitä, että EU tukee

näitä etelämaiden maataloustuottajia ja sen lisäksi suomalainen maksaa EU-veroa ja suomalaista

veroa siitä, ettei suomalainen maatalous tuota. Kun nämä monenkertaiset lisät huomioidaan, on

EU-jäsenyyden mytä maataloustuotteiden kuluttajahinta noussut hurjasti.

 

Rauhanprojektiksikin EU:a on väitetty ja vähän vältellen sanottu sillä tarkoitettavan, että EU olisi

estänyt Saksan ja Ranskan sotimasta keskenään. Mutta eihän siinä EU:ta ole tarvittu, kun

kyseisillä mailla ei ole näytetty olleen mitään hankkeitakaan keskenään sotia, nehän ovat voineet

EU:n kustannuksella käydä sotaa itäänpäin ja osallistua entisen Jugoslavian pommittamiseen

lähelle kivikautta ja hankkia uusia markkina-alueita sillä suunnalla ja käyttää hyväkseen

itäblokin hajoamisen myötä syntyneitä uusia jäsenmaita eli entisiä sosialistimaita,

joitten johtajat ovat olleet

rähmällään isojen EU-johtajien jaloissa valmiina antamaan mitä vaan, että saisivat jatkaa

köyhien jäsenvaltioittensa johdossa ja saada almuja rikkaitten pöydiltä. 

Tukeutuminen kritiikittä hyökkäysliitoksi perustettuun NATO:on ei luo vaikutelmaa, että EU

olisi mikään rauhanprojekti, päinvastoin se muistuttaa yhä enemmän sotaisia vanhoja

siirtomaavaltoja, jotka Euroopassa ovat näin yhdistäneet voimansa hankkiakseen itselleen

alusmaita raaka-aineitten, työvoiman ja markkinoitten saamiseksi. Kummallinen rauhanprojekti

EU on ollut myös sen vuoksi, että se on sallinut jäsenvaltioittensa osallistua sotiin ja

sotilaallisiin selkkauksiin esittämättä näille edes sanallisia vaatimuksia niistä pidättäytymiseksi.

 

Saavutuksina on esitelty myös EU:n jakamia rahallisia tukia niin Ranskan kuin muittenkin

köyhien jäsenmaitten maataloudelle tai erillaisia rakennetukia ja tutkimusmäärärahoja köyhemmille

jäsenmaille näiden infrastruktuurin parantamiseksi tai ympäristön tutkimiseksi. Näissä on kuitenkin

kaksi poliittista ongelmaa; ensinnäkin varat niihin on kerätty EU-veroina jäsenmaitten ihmisiltä eli

ihmiset itse ovat lisäveroilla joutuneet ne kustantamaan, jolloin kehittyneimpien jäsenmaitten kohtalona

on useimmiten ollut vain maksaa saamatta mitään tai ainakin saaden maksuja vähemmän. Yhtä hyvin

tietenkin jokainen jäsenmaa olisi voinut suoraan käyttää omassa maassaan vastaavan EU-veronmääräisen

osan samoihin tukitarpeisiin, jolloin tuki olisi ollut suurempikin, kun tehottoman suuren EU:n

hallintokoneiston ja sen välitystehtävän kustannukset olisivat jääneet pois. Ja jos tahtoa olisi ollut,

jokainen jäsenmaa olisi voinut suoraan tukea köyhempiä nykyisiä jäsenmaita, jolloin tuen kohdentaminenkin

olisi varmaan ollut EU:n poliittista rahanjakoa tavoitteellisempaa ja tarkempaa. EU:n tuessa köyhemmille

uusille jäsenmaille on kyse niiden poliittisen kannatuksen ostosta isojen EU-maitten ja niiden takana

olevien suuryritysten ajamalle politiikalle ja samalla siitä, että näiden maiden

perusrakenteita yritetään muitten maitten veronmaksajien rahoilla hilata siihen kuntoon, että

suuryrityksille olisi halvempaa ja helpompaa siirtää tuotannollista toimintaansa sinne niin, ettei siirtyvän

yrityksen tarvitse ensin itse kaikkia puitteita rakentaa kustannuksellaan itse.

 

Euron eli yhteisvaluutan käyttöönotto mainitaan myös saavutuksena. Kuitenkaan kaikki jäsenmaatkaan

eivät ole euroon siirtyneet ja ne saavat siitä hyvästä kilpailuetua, kuten nyt Ruotsi Suomeen verrattuna.

Tavalliselle ihmiselle yhteisvaluutasta ei ole käyttöä kuin ulkomaanmatkoilla, mutta valtaenemmistö

ihmisistä ei koskaan matkusta ulkomaille lomalle tai työhön. Yhteisvaluutta olisi voitu sopia toteutettavaksi

ilman EU:takin.

 

Kilpailuvapauden nimiin rakentuvat EU:n perusoikeudet eivät edes voittopuolisesti edistä kilpailua, vaan

monilla käsittämättömillä ja jopa naurettavilla direktiiveillään EU päinvastoin on luonut itse kilpailurajoituksia

ja erityisesti suuryritysten siirtymistä halvempiin EU-maihin edistämällä tuottanut joukottain alihankkijoitten

konkursseja ja toiminnan ja työpaikkojen lopettamisia, ilman, että EU olisi tehnyt elettäkään patistaakseen

jäsenvaltioitaan luomaan tilalle korvaavia työpaikkoja tarjoavaa  tuotantoa tai palveluita. Kilpailun

asemesta EU:n säännökset ja politiikka tuottavat pääomien ja yritysten keskittymistä ja monopolisoitumista.

 

Demokraattiseksi järjestöksi EU:ta ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa. Demokratia on päinvastoin

jokaisen jäsenmaan osalta kaventunut jäsenyyden myötä.  Eu:lle nimenomaan uskottujen tehtävien

lisäksi EU voi  niin halutessaan itse laajentaa tehtäväpiiriään ilman jäsenvaltioitten

suostumustakin ja näin kasvattaa demokratiavajetta lisää.

 Ainoa elin mihin vaaleilla edustajia

valitaan on parlamentti, jolla on vähän päätösvaltaa ja jossa yhden maan edustajat eivät pysty vaikuttamaan

parlamentin suuren koon vuoksi ja siitä syystä, että isot EU-maat ovat haalineet tuekseen leegion köyhiä

uusia jäsenmaita, joitten edustajat ovat kaikessa rähmällään isojen jaloissa ja innoissaan siitä, että

pääsevät näin Brysseliin tekemään.

 

EU:n saavutukset jäsenvaltioitten ihmisten kannalta, varsinkaan kehittyneimmissä EU-maissa, eivät ole olleet

missään järkevässä suhteessa EU:n perimiin veroihin ja niihin menetyksiin ja vahinkoihin, joita EU-jäsenyys

on tavallisille kansalaisille aiheuttanut. EU ei voi saavutuksikseen lukea sitä, mikä jo ilman EU:takin  olisi

toteutunut.