006.jpg  

  

  

027.jpg

 Sosiaalifoorumi 25.4.2009 Helsinki.

 Vaihtoehto EU:lle ry:n  paneelikeskustelu EU:n perustuslaki:

 

 Varatuomari Arjo Suonperä:  EU:lleko perustuslaki?

   

-EU ei ole valtio, eikä sillä ole perustuslakia. Kyse on koko yli

50 vuotisen EU:n historian aikana ollut vain valtioiden välisistä sopimuksista,

joilla valtioiden johtajat ovat luovuttaneet kansalaisiltaan kyselemättä osan

jäsenvaltioitten suvereniteettia  Euroopan yhteisölle.

 -Lissabonin sopimus, jollaiseksi  Ranskan ja Hollannin äänestyksissä hylätty

aiempi vähän kunnianhimoisempi perustuslakisopimus, jonka jäsenvaltioiden

edustajat jo olivat hyväksyneet, on kutistunut, on jäsenvaltioiden

johtajien sopimus, jolla muutetaan ja laajennetaan aiempia EU:n

perustamista ja toimintaa koskevia perussopimuksia.    

-Koska EU on vain sopimukseen  ja valtuutuksiin perustuva järjestely,

eikä suoraan demokraattisesti kansalaisten valitsema ja kansalaisten

kontrollissa oleva valtio, sen olemassaolon ja päätösten legitimaatio

on heikko. Etäisen välillinen demokraattinen vaikutusvalta jäsenmaitten

kansalaisilla EU-parlamenttiedustajia valittaessa on kuvannut legitimaation

 heikkoutta mm. äänestysprosentin alhaisuudella, jossa prosentit ovat jääneet

alle puoleen äänioikeutetuttujen määristä.

 

-Jäsenvaltioitten eriarvoisuus käytännön päätöksenteossa on

silmiinpistävää, koska isot jäsenmaat saavat parlamenttiin moninkertaisen

määrän edustajia ja tärkeimmät EU:n virat miehitetään isojen maitten omilla

edustajilla. Pienillä jäsenvaltioilla on mahdollisuutena ”valtavirrassa lipumalla”

 mielistellä isojen tahtoa ja saada palkkioksi hyväpalkkaisia EU-virkoja.

      

-Heikkoa legitimaatiotaan vahvistaakseen EU on käyttänyt ja Lissabonin

sopimuksessakin entistä enemmän käyttää valtiollista terminologiaa

antaakseen vaikutelman, että se oikeastaan onkin ei vain yhtä

vaikutusvaltainen tekijä kuin valtio, vaan jäsenvaltioitten yläpuolella

oleva isoveli. Ihmisiä hämätään valtiollisella terminologialla luulemaan,

että kyseessä on yhtä pysyvä järjestely kuin valtio on ja että siitä sen

vuoksi on vaikeaa päästä eroon hajottamatta koko valtiota. Tosiasia

kuitenkin on, että sopimuksesta pääsee eroon siitä irtautumalla ilman,

että koko EU:a pitää hajottaa, kyse on vain jäsenvaltion poliittisesta

tahdosta sopimuksesta irtautua.

 

-EU:n toiminnan legitimaatiota  alentaa sekin, että parlamentin koko

on niin suuri, että edustajien on pakko liittoutua suuriksi ryhmiksi

voidakseen siellä vaikuttaa. Oppositioryhmien asema on heikko.

Kaikki edustettuina olevat ryhmät saavat puoluetukea, joka

helpottaa samojen edustajien uudelleenvalintaa ja samalla

heikentää legitimaation uskottavuutta. Suurpääoma tukee omien

edustajiensa vaalikamppailuja.

 

-Enemmistöpäätöksenteko EU:n ”lainsäätämisessä” lisääntyy, joka

kasvattaa isojen jäsenmaitten ennen muuta Saksan, vaikutusvaltaa,

joka sopii huonosti yhteen sen kanssa, että kyse on vain sopimuksiin

perustuvista jäsenvaltioitten toimintojen ulkoistamisista.

 

-EU:n syntyhistoria ja sopimusten olennainen sisältö osoittavat, että

sen tarkoituksena on helpottaa ja verovaroin tukea suurpääoman

ja valikoitujen isojen työnantajien toimintaa estämällä jäsenvaltioita

puuttumasta näiden toimintavapauteen ns. sisämarkkinoilla eli koko

EU:n alueella. Tuki tapahtuu

”säätämällä” EU:n ns. lakeja ja päätöksiä sekä suosituksia ja julistuksia,

joita jäsenvaltiot ovat jäseninä velvollisia kunnioittamaan ja noudattamaan

ja joilla riisutaan alas niiden kanssa ristiriidassa olevia kansallisia

säännöksiä ja lakeja sekä työehto- ja muita sopimuksia. EU:n jäseniltä

keräämillä maksuilla ja niistä köyhemmille jäsenmaille tai maatalousmaille

jaettavilla osuuksilla tuetaan välillisesti suurpääoman ja isojen työnantajien

vapautta siirtää tuotantonsa halvemman työvoiman saamiseksi köyhempiin

EU-maihin. Työvoiman vapaa liikkuvuus tukee kapitalistien tarpeita saada

sisämarkkinoille halpaa työvoimaa köyhemmistä EU-maista.

 

-EY-tuomioistuin eräänlaisena välimiestuomioistuimena tulkitsee ja tuomitsee,

onko jäsenvaltio noudattanut EU:n säännöksiä.

 

-Yhteisen puolustuspolitiikan ja NATO:n  tai muitten armeijajärjestelyitten

avulla huolehditaan sisämarkkinoitten vapauksien säilymisestä ja pyritään

sisämarkkinoita laajentamaan kuten siirtomaavallat aikanaan.

Jäsenvaltioiden veronmaksajat  kustantavat  tämänkin toiminnan ja ylläpidon.

EU:n militarisointi etenee ja laajenee.

 

-EU:n sopimukset, Lissabonin sopimus mukaan lukien ja sen ”lainsäädäntö”

sekä julistukset tms. ovat lakiteknisesti, luettavuuden ja ymmärtämisen osalta

vaikeaselkoisia ja osin ristiriitaisia ja ennen kaikkea epämääräisiä ja epäselviä.

Vain suurpääoman etuja olennaisesti takaavat perusvapaudet ja niitä tukevat

säännöt ovat selkeämpiä ja yksiselitteisempiä.

 

-EU:n isoksi paisunut ja kallis virkamiehistö ja koneisto on varsin tehoton ja

sitä on yritetty Lissabonin sopimuksessa saada toimivammaksi. Samalla on

pyritty tärkeimmät asiat entistä enemmän keskittämään luottomiesten käsiin,

kuten EU:n ulkopolitiikan hoito.

 

-EU:n erilaisissa perussopimuksissa, ”lainsäädännössä”,direktiiveissä,

määräyksissä, suosituksissa ja julistuksissa on olennaisia eroja niiden

sitovuudessa, vaikka periaatteessa kaikkia pitäisi jäsenvaltioitten kunnioittaa.

Kansalaisten sosiaalisia oikeuksia, työlainsäädäntöä, tms. kansalaisten

hyvinvointiin välittömästi liittyvien asioitten osuus ei ole kiinnostanut

eikä kiinnosta EU:n tahdin määränneitä isojen maitten poliittisia enemmistöjä,

ja siksi niiden osuus on jäänyt sivuraiteelle ja tekstimäärästä riippumatta

sanahelinäksi. Sosiaalisten oikeuksien kunnioittamisen laiminlyönneistä ei

kansallisella tai EU-tasolla yleensä seuraa mitään.

 

-EU:n perusoikeuskirjan perusoikeudet, joihin Lissabonin sopimus viittaa,

ovat omistusoikeutta lukuun ottamatta suppeita ja ennen kaikkea

tulkinnanvaraisia ja epäselviä. Vaikka niitä tulisi siis kansallisten

viranomaisten ja tuomioistuintenkin kunnioittaa, kunnioitus on varsin heikkoa.

Aie liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen potee samaa

puutteellisuutta. Perus- ja ihmisoikeuksista EU-fraseologiassa ja sopimuksissa

puhuminen on lähinnä sananhelinää positiivisilta vaikuttavien sanojen

käyttöä siinä uskossa, etteivät ihmiset vaivaudu ottamaan selkoa, miten

vähän nämä merkitsevät..

 

-Olennaista Lissabonin sopimuksessa ja aiemmissa voimaan jäävissä

perussopimuksissa on, että ne ”laillistavat” ja yrittävät legitimoida

uusliberalistisen globaalikapitalismin ideologian jäsenvaltioitten

olennaiseksi toimintapolitiikaksi ja muodostavat näin tukevan selkänojan

jäsenvaltioiden tätä kannattaville poliittisille puolueille ja työnantajille.

Sen lisäksi ne asettavat konkreettisesti siinä hengessä päätehtäviksi

sisämarkkinoiden luomisen ja esteettömän toiminnan eli

kilpailuvapauden ja niissä pääomien, tuotteitten, palveluiden ja työvoiman

vapaan liikkumisen, jotka sisämarkkinavapausoikeudet syrjäyttävät kaikki

muut kansallisen tason oikeudet, jos ne joutuvat kapitalistien mielestä

niiden kanssa ristiriitaan. EY-tuomioistuin jakaa tältä osin näille

vapausoikeuksille myönteisiä tuomioita, joissa esimerkiksi työehtosopimukset

ja työlainsäädäntö ovat häviäjiä.

 

-Ideologisen  linjansa mukaisesti EU tukee yksityistämistä ja koko EU on

itse asiassa luonteeltaan yksityistämiseen verrattavaa jäsenvaltioitten

toimintojen ulkoistamista. Valtion ja kuntien toimintojen yksityistämisellä

siirretään samalla niitten palveluksessa ollutta työvoimaa kokeneeksi

työvoimareserviksi yksityissektorin työnantajille.

 

-Jäsenmaksujen avulla köyhemmille jäsenmaille annettavalla tuella ja

kansallisten säännösten riisumisella köyhempien jäsenmaitten tasolle

EU heikentää kehittyneimpien jäsentensä asemaa ja ennen muuta

pienien kehittyneitten jäsenmaitten asemaa ja näin raivaa niitä

pois kilpailemasta isojen jäsenmaitten suuryritysten kanssa.

 

-Demokratia ei juuri etene Lissabonin sopimuksessa. Tiedotuksen

lisääminen kansallisille parlamenteille ei varsinaisesti ole demokratiaa,

vaan vasta demokratian  edellytyksien luomista. Kansalaisaloite taas

vaatii niin suuren kannattajamäärän (1 miljoona), ettei sillä ole käytännön

merkitystä. Kun lisäksi muistetaan, kuinka Ranskan ja Hollannin ja Irlannin

kielteisistä kansanäänestyksistä välittämättä EU ja sen kannattajat ovat

ajaneet ”perustuslakia EU:lle” kuin käärmettä pyssynpiipun suuhun, ei

kansalaisaloitteen menestymiselle voi veikata suuria mahdollisuuksia.

Kun muualla kuin Irlannissa eivät kansalliset eliitit ole uskaltaneet järjestää

Lissabonin sopimuksesta kansanäänestyksiä, kuvaa sekin ilmeistä

demokratiavajetta jo sopimuksen aikaansaamisessa. Sopimuksen

valmisteluissakaan jäsenmaitten kansalaisilta ei mitään ole kysytty.

EU:n tapana on myös menetellä niin, että jos jostain asiasta ei saada

kaikkien sopimusta aikaan, hanketta ryhdytään kuitenkin käytännössä

toteuttamaan ja jatkossa vedotaan siihen, että hankkeen toteutuksella on

luotu EU:n uusi käytäntö, jota kaikkien sillä perusteella tulee kunnioittaa.

 

-Kansalaisilla ei ole käytössään tehokkaita ja halpoja oikeussuojakeinoja

EU-säännösten julistamien perus- ja muitten oikeuksien, sikäli kuin

niitä sieltä löytyy, osalta.

 

-Vain osasta vanhan perustuslaillisen sopimuksen perustuslaillisista piirteistä,

kuten tunnusmerkeistä on luovuttu. Pääosa perustuslaillisesta terminologiasta

on jäänyt Lissabonin sopimukseen. Demokratia ei siinä ole edistynyt,

päinvastoin demokraattiset vaikutusmahdollisuudet etääntyneet vielä

enemmän, ja johtajavaltaisesti sopimusta on ajettu ja ajetaan väkisin läpi,

siinä viitatut EU:n vanhat perusoikeudet ovat pääosin epäselviä ja suppeita,

varsinkin kehittyneimpiä jäsenvaltioita ajatellen, ja oikeussuojan saaminen

niiden osalta lähes mahdotonta, ison jäsenmaitten ja niiden poliittisten

ryhmien valta kasvaa, eikä tehokkuus lisäänny enemmistöpäätöksillä eikä

jäsenmaitten ulkopolitiikan ulkoistamisella EU:lle, uusliberalistinen

globaalikapitalismi ja sen kilpailuvapaudet on ideologisista syistä haluttu

ikuistaa sopimuksella. Sopimuksella myös yritetään pakottaa jäsenvaltioita

lisäämään puolustusmäärärahojaan. Se tähtää EU:n sisämarkkinoitten

laajentamiseen EU:n ulkopuolelle vaikka asevoimin.

 

Tulevissa vaaleissa, ei vain nyt EU-vaaleissa kansan on syytä syrjäyttää

sellaiset johtajat ja puolueet, jotka ovat näin huonon sopimuksen Suomelle

ja sen kansalaisille hyväksyneet. EU:n osalta on syytä vaaleissakin nähdä

sen todellinen luonne, eikä uskoa EU-kannattajien sinisilmäisiä unelmia ja

toiveita, millainen EU:n pitäisi olla, koska näköaloja ei ole, että EU

muuttuisi perusteiltaan ja ideologialtaan, ellei koko EU:n jäsenkentässä

tapahdu poliittista siirtymää vasemmistovoimille, jotka haluavat näitä

perusteita muuttaa.