278.jpgNokian yhteiskuntavastuu

 

 

DKP:n seminaari Bochum 2008

  

SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen,

varatuomari Arjo Suonperä:

 

Yritysten yhteiskuntavastuu käytäntöön!

   

Nokian Bochumin tehtaan lopettaminen ja tuotannon siirto halvemman työvoiman perässä Romaniaan on tuonut Suomessakin yhdessä Stora Enson Kemijärven sellutehtaan lopetuksen kanssa ajankohtaiseksi vaatimukset yritysten yhteiskuntavastuusta. Suomesta Nokia on hyvin pitkälle lopettanut oman tuotannollisen toimintansa ja siirtänyt sen ulkomaille ja sielläkin alihankkijoille. Suomalaiset alan työläiset ovat saaneet jo monta kertaa tuntea nahoissaan Nokian yhteiskuntavastuun ja siihen liittyvien arvojen puutteen. Suomalaiset työntekijät ja pääosa suomalaisista eivät hyväksy Nokian toimia Bochumissa ja haluavat osoittaa solidaarisuuttaan Bochumin irtisanotuille.

 

Helsingin Sanomien Suomessa teettämässä gallup-kyselyssä 70 % vastanneista ilmoitti yritysten yhteiskuntavastuun vaikuttavan heidän ostopäätöksiinsä paljon tai jonkin verran. Käytännössähän yrityksillä ei Suomessakaan ole niitä pakottavaa selkeää lakimääräistä yhteiskuntavastuuta, on vain yksittäisiä

työoikeudellisia rajoituksia kuten irtisanomissuojasäännöksiä ja toisaalta yrityksien omistajien omia vapaaehtoisuuteen perustuvia arvoja, jotka voivat liittyä yhteiskuntavastuuseen. Käytäntö on osoittanut, ettei vapaaehtoisuuteen perustuva kapitalistin arvomaailma tai paremminkin sen puute enää riitä.

 

Yritysmaailma on tottunut siihen, että veronmaksajat kustantavat niiden käyttöön ilmaiseksi tuotantolaitosten tarvitseman struktuurin ja kouluttavat työvoiman ja huolehtivat pitkälle sen terveydenhuollosta ja asumisen puitteista. Ei voi olla kuitenkaan moraalisestikaan oikein, että vastuuta yhteiskunnan toimivuudesta, kustannuksista ja tulevaisuudesta kantavat vain maassa asuvat ihmiset ja yritykset, kapitalistit saavat vapaasti päättää haluavatko ne jatkaa tuotantotoimintaansa ja työllistämistä. Ison tuotantolaitoksen sijoittautuessa paikkakunnalle se ei kerro, että se aikoo toimia siellä vain tietyn lyhyen ajan, koska silloin sen olisi vaikeaa saada tarvitsemaansa työvoimaa. Jos yritys yhtäkkiä päättää siirtyä ulkomaille tai muuten lopettaa ilman hyväksyttävää syytä toimintansa, se merkitsee näin samalla sen palkkaaman henkilöstön, näiden perheiden ja näille palveluksia tuottavien luottamuksen pettämistä.

 

Yhteiskuntavastuuta voitaisiin jo nyt suomalaisen lainsäädännön puitteissa valtiovallan toimesta määrätä toteutettavaksi, jos vain poliittista tahtoa riittävästi löytyisi. Suomen porvarillinen hallitus ei kuitenkaan ole nytkään halunnut tuotannon lopettamistapauksissa puuttua kapitalistien toimintaan.

 

Suomen perustuslain 18 §.n 1 momentin mukaan julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta ja 2 momentin mukaan edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Suomen työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaan työnantaja saa taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleen järjestelysyistä irtisanoa henkilöstöään vain, jos tarjolla oleva työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Sanotut syyt ovat kuitenkin joustavia oikeusnormeja, joille oikeuskäytäntö halutessaan voisi asettaa niin tiukat raamit, että ne tekisivät ulkomaille siirrot kannattamattomiksi. Yksilötasolla työsopimuslain 2 luvun 1 § velvoittaa työnantajan kaikin puolin edistämään suhteitaan työntekijöihin ja huolehtimaan, että työntekijä voi suoriutua työstään myös yrityksen toimintaa muutettaessa. suhteiden edistämistä tai työstä selviytymisestä huolehtimista ei asiallisesti ottaen ole, jos työntekijät yhtäkkiä jätetään irtisanottuina tyhjän päälle yrityksen siirtäessä tuotantonsa ulkomaille.

 

Vaikka Suomen uuteen osakeyhtiölakiin äskettäin otettiinkin säännös, että osakeyhtiön tarkoituksena on tuottaa osakkeenomistajilleen voittoa, ei se kapitalismissakaan voi tarkoittaa sitä, että yhteiskuntavastuu ja muut yhteiskunnan ja henkilöstön arvot sen nojalla voidaan syrjäyttää.

 

Suomen valtiovaltaa voitaisiin siis kansainvälisestikin vaatia toteuttamaan säätämäänsä lainsäädäntöä tai ainakin sen periaatteita myös silloin, kun suomalainen yritys rikkoo niitä ulkomailla, varsinkin toisessa EU-maassa. Tällaiset vaatimukset toimisivat myös Suomessa siellä toteutettavien tuotantolaitosten lopettamistilanteissa suomalaisten palkansaajien hyväksi. Voidaan oikeutetusti kysyä, eikö suomalaisilla suuryrityksillä, kuten Nokialla ja suomen hallituksella ole mitään halua yhteiskuntavastuun toteuttamiseen esimerkiksi tässä Bochumin tapauksessa.

 

Oma valitettava lukunsa on EU:n asennoituminen työläistensä oikeuksiin ja etuihin. EU-lainsäädäntö on keskittynyt huolehtimaan pääasiassa kapitalistien vapaudesta siirrellä pääomia, tavaroita, työvoimaa ja palveluksia maasta toiseen, työvoimasta huolehtiminen on aktiivisesti sivuutettu.

 

Nyt on otollinen aika vaatia niin kansalliseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön kuin myös erityisesti EU:n pakottaviin ja muihin normeihin selkeitä ja todellisia yritysten yhteiskuntavastuuta toteuttavia säännöksiä. EU.n osalta ison jäsenmaan Saksan vaatimuksilla yhteiskuntavastuuta koskevien säännöksien ottamisella EU:n jäsenmaita sitovaan säännöstöön olisi luonnollisesti erittäin suuri painoarvo ja sellaista toimintaa Saksalta nyt laajalti odotetaan. EU on saatava ottamaan kantaa siihen, onko sen mielestä yrityksillä edes EU:n sisällä yhteiskuntavastuuta vai ei ja mitä se vastuu konkreettisesti on.

 

Isot yhtiöt esittelevät vuosikertomuksissaan yhteiskuntavastuunaan sitä, kuinka ne ovat säästötoimenpiteillään onnistuneet vähentämään ympäristön saastumista. Se on kuitenkin vasta yksi osa yhteiskuntavastuusta, johon kuuluu välttämättä myös kysymys siitä, ettei yritys saa lopettaa paikkakunnalla merkittävänä työllistäjänä toimivaa tuotantoaan ilman vastuuta työpaikkojen menetyksistä ja yhdyskuntarakenteelle aiheutuvista vahingoista.

 

Bochumin kaltainen iso irtisanomishanke toisaalta vaatii myös tiivistämään paitsi työläisten ay-liikkeen yhteistoimintaa, myös poliittista yhteistoimintaa. Suomen Kommunistinen Puolue ilmaisee tukensa Bochumin työpaikoista taisteleville ja toivoo että puolueeseemme rohkeasti luodaan konkreettisia yhteyksiä poliittisen ja ay-poliittisen yhteistoiminnan parantamiseksi tässä ja tämänkaltaisissa taisteluissa ja niihin liittyvissä kysymyksissä.

 

Yhteiskuntavastuu uskottavana periaatteena niin yhtiöiden yksipuolisissa julistuksissa ja päätöksissä tai ohjelmissa, kuin niitä sitovammissa muodoissa, kuten yrittäjäjärjestöjen suosituksissa, mallisäännöissä, työehtosopimusten määräyksissä tai työmarkkinoilla tehdyissä suosituksissa tai valtiovallan ohjeissa, suosituksissa, tai laeissa ei voi rajoittua vain yksittäisten kansallisvaltioitten tai EU:n rajojen sisälle niin, että yritys esimerkiksi noudattaisi sitä vain kotimaassaan, mutta ei ulkomailla. Näin valitettavasti Nokia on näyttänyt menettelevän pyrkiessään painamaan työvoimakustannuksia aina vain alaspäin. Palkkojen polkeminen alaspäin ei mahdu mitenkään yritysten yhteiskuntavastuun piiriin.

 

Yhteiskuntavastuun käsitteen Nokia nettisivuillaan hämärtää epämääräiseksi yritysvastuuksi ja esittelemällä toimiohjeitaan, joissa vain vähäisessä määrin on kiinnitetty huomiota konkreettisiin kotimaan ja vielä vähemmän ulkomaiden osalta Nokian yhteiskunnallisiin vastuukysymyksiin. Nettisivuesitteissä kuvattu yritysvastuu ja toimiohjeet ovat vanhentuneita, ylimalkaista sananhelinää, jonka joukosta toimiohjeissakaan löytyy hyvin vähän konkreettista Nokian sitoutumista mihinkään. Lukijoille pyritään vain antamaan kaunis kuva Nokiasta yrityksenä, jolla on eettisiä arvoja ja joka toimii yhteistyössä EU:n yhteiskuntavastuuprojektin kehittämisessä.

 

Toisaalta yhteiskuntavastuun osio Nokian kotisivuilla alkaa paljastavasti toimitusjohtajan puheenvuorolla, jossa hän alleviivaa valtioitten velvollisuutta huolehtia vapaan kilpailun toimivuudesta yrittäjien kannalta. Kun johtoajatuksena on yrittäjän vapauden säilyttäminen, ei kyse ole yrityksen yhteiskuntavastuun hyväksymisestä ja noudattamisesta, se kun vaatii juuri yrittäjän ylenpalttisten vapauksien vapaaehtoista tai lakiin perustuvaa rajoittamista ja rajoitusten hyväksymistä yhteiskunnan kokonaisintressien vuoksi. Nokian tapa suhtautua yhteiskuntavastuuseen vain kauniita ja epäselviä nettijulistuksia antamalla ja menettelemällä Bochumin tapauksen tavoin, on tyypillinen osoitus siitä, kuinka yritysmaailman ns. itsesääntely ei toimi, vaan tarvitaan pakottavampia normeja yhteiskuntavastuun saralla.