0054.jpg308.jpg  

  

  NATO ei ole Suomen tie!

 

                

 

 

 

 

 

 

                                                                                               

Osa poliittista eliittiämme Helsingin Sanomien rinnalla on pohjustanut

 ilmapiiriä Suomen liittämiseksi NATO:n jäseneksi. Kansa ei ole asiasta

edelleenkään innostunut. Jokainen on voinut nähdä, kuinka NATO:n

varsinainen johtaja USA:n kulloinenkin presidentti  on käynyt oman ja

liittolaisarmeijoidensa sekä yksityisten turvamiesten joukkojen kanssa

pistämässä matalaksi raaemman jälkeen  jo useammankin sellaisen maan,

josta on ollut saatavissa taloudellista hyötyä, kuten Irakin öljystä tai

strategisia etuja tulevia uusia sotaoperaatioita ajatellen, kuten

Afganistanista. NATO ei enää pitkään aikaan ole edes omassa

propagandassaan puolustusliitto, vaan hyökkäys- ja tuhoamissotaan

varusteltu väkivaltakoneisto.

 

Hyökkäyssotiin osallistuminen tai niiden rahoittaminen ei istu Suomen kansaan.

Ei Suomi ole suuntautunut hankkimaan itselleen siirtomaita tai avoimesti

rosvoamaan  toisten valtioiden kansallisomaisuuksia.  Mitään etua Suomelle

ei koidu siitäkään, että tukisimme suuruudenhulluja

maailmanvalloitussuunnitelmia, joissa USA:n  tulevat kilpailijat, Kiina,

Intia ja Venäjä pyritään USA:n toimesta mahdollisimman monesta

suunnasta ja läheltä saartamaan tulevia sotaretkiä ajatellen. USA:n ja

Naton hyökkäysten puolustelussa tarvittu ”rakas vihollinen” eli

kansainvälinen terrorismi on

muka aina löytynyt vain niistä maista, jonne USA ja sen suurpääoma

on halunnut hyökätä.

 

Vanhakantaisempi suomalaisten Nato-intoilijoitten perustelu on ollut

Suomen väitetty tarve puolustautua itäistä suurvaltaa eli Venäjää vastaan.

Perustelu ei ole ollut kovin vakuuttavaa, kun Venäjällä on näyttänyt olevan

aivan riittävästi tekemistä omissa sisäisissä asioissaan ja ulkosuhteissaankin

enemmänkin eteläisemmillä rajoillaan. Venäjän kiihtyvää asevarustelua

todennäköisesti yritetään Nato-intoilijoitten taholla käyttää hyväksi

perusteena Natoon liittymiselle. Mikäli Suomi ei itse  osoita Venäjän

suuntaan aikovansa sinne hyökätä tai olla mukana sellaisessa hyökkäyksessä,

on vaikea nähdä, minkä vuoksi Venäjällä olisi tarvetta hyökätä Suomeen.

Suomen Nato-jäsenyys taas päinvastoin  olisi omiaan lisäämään riskiä

joutua mukaan sotatoimiin Venäjän kanssa, eikä näin parantaisi

Suomen turvallisuutta.

 

USA ja Nato tarvitsevat tällä hetkellä erityisesti rahoittajia ja laskujen

maksajia sekä poliittisia liittolaisia, koska maailmanvalloitussodat eivät

ole menneetkään hyvin, vaan tulleet kalliiksi ja  omien kaatuneitten määrän 

 ja muiden ruumiskasojen kasvaessa muodostuneet poliittisesti epäsuosituiksi. Irak,

Afganistan, Libya, Egypti tai Balkanin ja itäeuroopan entiset sosialistimaat eivät ole-

kaan USA:n tai Naton invaasioiden, sotilaallisen tai muun tuen ansiosta muuttuneet

lojaaleiksi ja demokraattisiksi liittolaisiksi, vaan sekasortoisiksi ja osin arvaamattomiksi

pesäkkeiksi, jotka huutavat lisää rahaa ja tukea.

Tämä rahoittajaliittolaisten huutava tarve käy hyvin ilmi USA:n presidentinvaalien

televisioväittelyistä, kun sekä Obama että Romney korostavat liittolaisten tarvetta,

koska oman maan talous on kuralla ja suurin turvallisuusuhka onkin ulkoisen vihollisen

asemesta oman maan ylivelkaisuus.

USA:lla ja Natolla ei ole  mitään ihanteita, joiden puolesta ne jatkavat

valloitettujen maitten miehitystä ja tappamista, vaikka hyökkäys- ja muut tukitoimet

median kautta on naamioitu demokratian, tasa-arvon, naisten ja monen muun

kauniin asian edistämiseksi, kun pelkkään terrorismin vastaiseen sotaan mitä

oudoimmissa paikoissa eivät monetkaan jaksa vuodesta toiseen uskoa. Moni on

pysähtynyt miettimään, onko terrorismin vastainen sota valetta vai onko USA

niin huono sodankävijä, kun vihollinen aina vaan sinnittelee vastaan.

 

Globaalikapitalismin toimintatapoihin kuuluu keskeisesti avoin hyökkäyssota

ja raaka-aineitten ja markkinoitten valloittaminen sen avulla. Erilaisten

yksityisarmeijoiden , joita eivät sido kansainvälisen oikeuden sotaan liittyvät

säännöt,käyttö on huomattavasti lisääntynyt. Samaa sukua sille on 

palkkasoturijoukkojen käyttö EU:n nopean toiminnan joukoissa,jossa

jäsenvaltiot keräävät ja rahoittavat  EU:n käyttöön antamansa joukko-osastot,

jotka eivät kuitenkaan kuulu jäsenvaltion omaan armeijaan ja joita jäsenvaltio

ei voi siis suoraan komentaa, eikä joutua samalla tavoin kansainväliseen

vastuuseen kuin oman armeijansa tekemisistä. Tällaisten värvättyjen

yksityisarmeijoiden ylläpito syö samalla varoja ja resursseja jäsenvaltion

omalta armeijalta, joka ilmiö on myös Suomessa jo nyt näkyvissä, kun

armeija sulkee varuskuntiaan ja vähentää palkattua työvoimaansa.

Vaaleissa on usein kyse myös Nato-jäsenyydestä, vaikka asiaa yritetään

hyssytellä. Nato-intoilijat yrittävät samaa kieroa temppua kuin EU:n

liittymisessä ja euron käyttöönotossa.

Jälkikäteen selitetään, että kansa onkin liittymisen oikeastaan hyväksynyt,

kun Nato-myönteisiä edustajia on niin paljon eduskuntaan tai kunnallisvaltuustoihin

 valittu.

Tämä ei saa olla Suomen tie, me emme tarvitse Natoa emmekä sen takana olevaa

amerikkalaista suurpääomaa, eikä meidän tehtävämme ole rahoittaa USA:n tai

NATO:n sotapolitiikkaa, ei myöskään varustamalla armeijamme aseistuksella,

jota ei voida käyttää ilman USA:n tai NATO:n lupaa tai aseistuksella, joka

varsinaisesti tähtää maanpuolustuksen asemesta hyökkäyssotaan NATO:n rinnalla.

Näinhän tässä Suomen risteilyohjushankinnassa on nykyhallituksen johdolla käymässä.

 

Säälittävää on myös Martti Ahtisaaren Suomen etujen vastainen toiminta,

kun hän avoimesti liputtaa Natoon liittymistä ja näin samalla myös Suomen

liittämistä lännen suurpääoman leiriin naapurimaatamme Venäjää vastaan,

vaikka tähän ei voine olla enää edes ideologisia syitä, kun Venäjäkin on

kapitalistivaltio. Näin Ahtisaari on ollut mukana repimässä alas Suomen

arvostettua kansainvälistä asemaa puolueettomana ja rauhantahtoisena

konfliktien välittäjämaana. Kukapa enää uskoo Suomen puolueettomuuteen

ja rauhantahtoisuuteen, kun meidät leimataan Ahtisaaren myötä

kiilusilmäiseksi sotilasliittoutuman kannattajaksi. Ahtisaaren henkilökohtainen,

kovin taloudelliselta näyttävä etu ei ole Suomen etu.

 

 

.